Ryhmämuotoinen
tukihenkilötoiminta

Tarjoaa lapsille/nuorille porukan ja mielekästä tekemistä turvallisten aikuisten ohjauksessa.

ryhmämuotoinen tukihenkilötoimnta

Liian moni lapsi jää tänäkin vuonna yksin ja porukan ulkopuolelle. Liian moni lapsi jää aina vaille harrastusta.

Ryhmämuotoiseen tukihenkilötoimintaan pääsee mukaan ammatillisen tukihenkilötoiminnan päätöksellä ja ryhmiä on tarjolla eri ikäisille lapsille ja nuorille.

Ryhmän koko on 4-5 lasta/ryhmä ja sitä vetää kaksi ohjaajaa. Lasten ikähaarukka on yleensä noin 8–15 vuotta ja ryhmiä on mahdollista koota useampi saman ikäluokan lapsista.

Ryhmän tarkoituksena on tukea lapsen henkilökohtaisia tavoitteita. Ryhmätoiminnan keskeisenä tavoitteena voi olla esimerkiksi sosiaalisten taitojen harjoittelu ja samalla siellä pääsee luomaan uusia ystävyyssuhteita. Ryhmä tarjoaa mielekästä tekemistä mukavassa porukassa ja sen kautta voi löytää uusia kiinnostuksen kohteita ja uuden harrastuksen.

Työskentely alkaa aina yksilötapaamisella ja ryhmässä tapahtuvaa työskentelyä toteutetaan tarpeiden mukaan niin kauan, kuin se tavoitteiden mukaan on perusteltua. Ryhmässä tapahtuvan työskentelyn välillä pidetään lapsen tarpeiden mukaan yksilötapaamisia, jotta työskentelysuhde aikuiseen muodostuu luottamukselliseksi ja henkilökohtaiset tavoitteet tulevat paremmin huomioiduiksi. Ryhmässä siis luodaan ammatillisen tukihenkilötyön tavoin hyvä työskentelysuhde omaan vastaavaan ohjaajaan, joka tukee lapsen tilannetta kokonaisvaltaisesti myös ryhmätapaamisten välillä.

Ryhmämuotoisessa tuessa on monia hyviä puolia. Se on lapsille yhteisöllisempää ja mahdollistaa vertaistuen. Se tarjoaa paikan onnistumisen kokemuksille ja siellä voidaan turvallisella tavalla opetella toimimaan myös ristiriitatilanteissa, joita lasten välille voi muodostua ihan normaalissa arjessa. Ryhmässä lapsi/nuori saa kokemuksen, että hän kuuluu johonkin porukkaa. Ryhmässä on siis voimaa!

RYHMÄMUOTOINEN TUKIHENKILÖTOIMNTA

Toiminnalliset menetelmät

Ryhmän kanssa toiminnalliset menetelmät ovat keskiössä

PAIKKA:
Ryhmät toteutetaan TheraSos Oy:n toimitiloissa Turussa ja Salossa. Lapselle/nuorelle voidaan järjestää ammatillisen tukihenkilötyön sopimuksen puitteissa myös kuljetus ryhmään!
Ryhmän kanssa toiminnalliset menetelmät ovat keskiössä ja tähän liittyen tapaamisia toteutetaan paljon myös erilaisissa ympäristöissä, joissa pääsee testaamaan esim. uusia harrastuksia! 

AIKA:
Arki-iltapäivisin sopimuksen mukaan! 

TIEDUSTELUT:
TheraSos Oy palveluvastaava
Therese Ahola
puh: 044 – 244 10 66
therese.ahola@therasos.fi

Vastaamme 24h sisällä

Toimintamme lähtökohtana on empaattinen ja inhimillinen työote.

Suojattu lomake

Soita meille numeroon
050 551 7886 tai jätä soittopyyntö

Tämä sivusto on suojattu Googlen reCAPTCHA:lla ja Googlen

Tietosuojakäytäntöä ja Käyttöehtoja sovelletaan.